Hyvää alkanutta energia vuotta
Hyvää alkanutta energia vuotta
HattiWatt sähkön hintavahti sovelluksen liikennevalot ovat viime päivinä palaneet vihreällä valolla. Sähkön hinta on ollut halvempaa kuin kuukausi sitten. Tähän on ollut yhtenä syynä hyvä energiasää tuulivoimatuotannolle. Lauhan ja tuulisen sään vuoksi sähköverkkoon on saatu syötettyä enemmän megawatteja, kuin normaalisti talvipäivän kovilla pakkaskeleillä. Lämmin sää on näkynyt sähkön pörssihinnassa. Tarjontaa on paljon ja kysyntää on vähemmän.
Sähköä on meiltä riittänyt ihan vientiin asti, niin Ruotsiin kuin Viroonkin. Olkiluodon 3. reaktorin koekäyttö jatkui joulukuun lopusta tammikuun alkupäiville. Sähköä on riittänyt myös tämän vuoksi mukavasti. Viime päivät ovatkin olleet historialliset. Tuulivoimatuotanto on ylittänyt hetkellisesti jopa ydinvoimatuotannon. On kuitenkin sanomattakin selvää, että elämme edelleen sähkön riittävyyden suhteen epävakaisia aikoja. Sähkön kulutus ja tuotanto täytyy pysyä tasapainossa, muuten sähkön pörssihinta vaihtelee rajusti.
Talviaikaa on vielä muutama kuukausi, sää voi muuttua hetkessä kylmemmäksi. Sähkön halvempi hinta voi kääntyä hetkessä toiseen suuntaan energiasään huonontuessa, jos tuuli tyyntyy ja pakkanen kiristyy. Säätiloja ei ihminen pysty hallitsemaan. Sähkönkulutus on hyvin riippuvainen ulkoilman lämpötilasta. Tyypillisesti sähkönkulutus on korkeimmillaan tammi-helmikuun pakkasilla, kun asuntoja ja kiinteistöjä pitää lämmittää enemmän.
Sähkön hinnan tulevaisuuden kannalta on merkittävää, miten hyvin Suomen ja Ruotsin ydinvoimalat pystyvät tekemään sähköä nettotuotantonsa mukaisesti. Olkiluoto 3:n käyttöönottoon liittyvät huoltokatkot talven kriittisimpänä aikana on antanut lisäjännitystä sähkön hintaan. Laitos on nyt ajettu suunnitellusti kylmäsammutettuun tilaan, ja syöttövesipumppujen juoksupyöriä tarkastetaan. Helmikuun alusta lähtien laitos pitäisi ajaa pääosin täydellä teholla ja maaliskuun alkupuolella aloittaa säännöllinen tuotanto. Olkiluoto 3:n nettoteho on 1600 megawattia.
Kulutusjousto on näyttänyt kuluneen talven aikana merkittävyytensä sähkön riittävyyteen ja hintaan. Sähkön säästäminen ja kulutushuippujen tasaaminen on osoittanut, että on olemassa keinoja, joilla voidaan hallita epävarmuuksien aiheuttamia riskejä. HattiWatt on juuri tätä varten luotu sovellus. Joko olet ladannut sovelluksen omasta sovelluskaupastasi? Sovelluksesta näet helposti tunneittain muuttuvan sähkön hinnan. Kuluttajien sähkön säästämisen jatkaminen on tärkeää sähkön riittävyyden turvaamiseksi.
#astettaalemmas -kampanja on valtionhallinnon yhteinen energiansäästökampanja. #Astettaalemmas -kampanja on tarjonnut konkreettisia vinkkejä energiansäästöön ja sähkön kulutushuippujen leikkaamiseen kotona, työssä ja liikenteessä. Energiateot ja erityisesti yritysten osallistuminen energiansäästämiseen on auttanut kulutusjouston mahdollistamiseen. Sähkön käytön ajoittaminen arkisin aamun ja iltapäivän huipputuntien ulkopuolelle parantaa sähkön riittävyyttä huomattavasti. On hyvä muistaa, että huippukulutustilanteen aikana noin 10 prosentin vähennys sähkön käytössä vastaa lähes Olkiluoto 3 -yksikön tuotantotehoa.
HattiWatt pörssisähkön hintavahdilla pystyy helposti seuraamaan sähkön hinnan vaihteluita ja osallistumaan #astettaalemmas -kampanjaan. HattiWatt sovelluksella on jo nyt tuhansia tyytyväisiä ja iloisia käyttäjiä niin iPhone, kuin Android käyttöliittymillä. Olet lämpimästi tervetullut mukaan HattiWatt sähkönsäätöjengiin.
Hyvää ja energistä uutta vuotta 2023 toivottaa Maria ja @HattiWattapp