Säästeliästä joulua

Säästeliästä joulua

Sähkön hinta on ollut viime viikkoina todella kallista. On hyvin todennäköistä, että sähkön hinta pysyy korkeana koko talven. Valtio on tällä viikolla päättänyt tukea kuluttajia sähkölaskujen maksamisessa. Silti talvesta tulee taloudellisesti vaikea monelle kuluttajalle, koska kuluttajahinnat ovat nousseet energiakriisin myötä. 

Valtion sähkötuesta huolimatta on tärkeää, että kotitaloudet osallistuisivat sähkön kulutusjoustoon hetkinä, jolloin sähkön kulutus uhkaa ylittää sen saatavuuden. Kulutusjoustoon osallistuminen kannattaa aloittaa lataamalla puhelimeen pörssisähkön tuntihintaa seuraava sovellus, jos sellaista ei vielä ole. HattiWatt sovelluksesta näet yhdellä vilkaisulla pörssisähkön hinnan ja tiedät, milloin kannattaa sähköä käyttää. Kirjasin tähän blogiin avuksi muutamia kotitalouteen sopivia sähkön ja rahan säästöön liittyviä vinkkejä.

Keittiössä on paljon kodinkoneita, jotka ovat käytössä joka päivä. Kodinkoneet voivat olla sähkönsyöppöjä, erityisesti kylmää tekevät laitteet. Tarkista, että lämpötilat on asetettu oikein ja tiivisteet eivät vuoda. Sopiva lämpötila jääkaapissa on noin +5 astetta ja pakastimessa -18 astetta. Ruokaa kannattaa valmistaa uunissa ja/tai liedellä kerralla suurempi määrä. Uunin luukun voi jättää auki, kun lämmöt on otettu pois päältä. Näin ylimääräinen lämpö vapautuu uunista huoneistoon. Mieti myös onko leivänpaahtimen käyttö joka päivä tarpeellista? Astianpesukoneesta kannattaa tarkista vähän energiaa kuluttavat pesuohjelmat, ja käyttää niitä pesutarpeen mukaan.

Jokaisessa kodissa on nykypäivänä jo paljon viihde-elektroniikkaa. Yksittäinen viihde-elektroniikkalaite voi tuntua siltä, ettei se kuluta paljon sähköä. Ne saattavat kuitenkin viedä lähes 10 prosenttia kotitalouksien sähkön käytöstä. On tärkeää sammuttaa kaikki viihdelaitteet käytön päätyttyä. Huomioi, että vaikka laite on valmiustilassa, se kuluttaa sähköä. Myös sisältöjen tuotanto, palvelinkeskusten ylläpito ja tiedonsiirto kuluttavat paljon energiaa. Hyödynnä tietokoneen kiinteää verkkoa isojen tietomäärien siirtoon, esimerkiksi videoiden katseluun. Ei ole haitaksi tarkistaa laitteiden energiatehokkuus ja ajantasaisuus. Esimerkiksi kannettava tietokone kuluttaa jopa 80 % vähemmän sähköä kuin iäkkäämpi pöytäkone. Huomioi, että vanha plasmatelevisio voi olla sähkösyöppö. 

Jokapäiväiseen arkeen kuuluvat likaantuvat vaatteet. Jos mahdollista, valitse pyykinpesussa eko-ohjelma ja alhaisemmat lämpötilat. Pese tekstiilit vain, kun ne ovat oikeasti likaisia. Pese vain täysiä koneellisia pyykkiä. Joillekin vaatemateriaaleille riittää tuuletus kylmässä ulkoilmassa, esimerkiksi villa, jos ne eivät ole tahraisia. Ulkoilma raikastaa tunkkaisia vaatteita. Pidennä pesuvälejä, jos mahdollista. Noudata tekstiiliin merkittyjä suosituksia pesulämpötilasta. Harkitse, milloin käytät kuivausrumpua. Vanhat, kondensoivat kuivausrummut voivat kuluttaa runsaastikin sähköä, etenkin jos niiden käyttölämpötila on korkea. Pyykit kuivuvat mukavasti telineessä tulipesän edessä, jos sellainen kodista löytyy. Kun hankit joulun jälkeisessä alennusmyynnistä uutta pyykinpesukonetta tai kuivausrumpua, valitse sähköä ja vettä säästävä laite. Uudemmat kuivausrumpumallit ovat lämpöpumpputoimisia ja energiatehokkaita. 

Sulje mobiililaitteista virtaa kuluttavat paikannuspalvelut ja sovellukset, kun et aktiivisesti käytä niitä, ne kuluttavat akun nopeasti tyhjäksi. Yleinen ohje on sammuttaa kaikki sähkölaitteet, kun niitä ei käytä. Tarpeettomat latausjohdot tulee irrottaa verkkovirrasta. Jos on mahdollista kannattaa käyttää sähkölaitteiden sähköohjausta. Hyödynnä kännykän ja muiden laitteiden virransäästöominaisuuksia. 

Vaikka alennusmyynnit ovat vain yön parin päässä, hanki uusia laitteita vain tarpeeseen. Jos päädyt ostamaan sähkölaitteita, hanki vain käyttötarpeisiisi sopivia, mahdollisimman vähän kuluttavia laitteita. Esimerkiksi ruutukoon kasvaessa myös sähkönkulutus kasvaa, eli harkitse tarkkaan, minkä kokoisen näytön ja/tai television hankit. On tärkeää vertailla laitteiden energiamerkintöjä.

Toivottavasti näistä vinkeistä olisi edes pientä apua tähän vaikeaan tilanteeseen. Energiakriisistä huolimatta HattiWatt toivottaa lämmintä ja valoisaa joulua kaikille lukijoille. 

Jouluterveisin Maria ja @hattiwattapp